Allergista historiasta sen verran, että lapsena olin allerginen mansikalle, kalalle ja sitrushedelmille. Muutoin olin terve, atooppista ihottumaa lukuun ottamatta. Ratsastin 6- vuotiaasta alkaen, kunnes minulla todettiin astma vuonna 1999 altistuttuani heinälle ja purulle. Prick ihotestien mukaan en kuitenkaan hevoselle, mutta silti, päätös oli tehtävä hevosista luopumisesta. Astma lääkkeet pystyin jättämään pois, kun hevosista ja heinistä luovuttiin, jo samana vuonna. Toisessa postauksessa tästä hevosasiasta, joka vei lähes koko mielenterveyteni. Hevoset olivat elämäni valo ja ilo!
Opiskelin sairaanhoitajaksi. Hevosista luopumisen tilalle tuli opiskelu, uudet ystävät, matkustaminen Mikkelin ja Varkauden kodin välillä. Aloitin keikkatyöt hoitajana ja rakastin työtäni. Tein paljon keikkatöitä lasten, sisätauti- ja kirurgisilla osastoilla sekä päivystyksessä. Valmistuin sairaanhoitajaksi erittäin hyvin arvosanoin ja olin haltioissani uudesta ammatistani. Ahmin tietoa kaikkialta, luin alan kirjallisuutta ja tuntui, että olin kuin musta aukko tiedon keräämisen suhteen. Imin kaiken tiedon!
Kaikki ei kuitenkaan mennyt kuin Strömsössä! Vuonna 2004 sain ensimmäinen allergisen reaktion terveysasemalla työskenneltyäni. Odotin ensimmäistä lastani ja jäin sairaslomalle allergisten reaktioiden vuoksi, joille ei koskaan löytynyt selitystä. Oireitani olivat urtikaria ihollani, silmiä kirveli sekä punoitti. Ihmettelin, mikä oireita aiheuttaakaan.
Olin äitiyslomalla syyskuuhun 2006 ilman mitään allergisia oireiluja. Sittemmin tein töitä kirurgisella osastolla. Oireina satunnaista nuhaa, nenän tukkoisuutta ja nenän kuivumista. Allergialääkkeet otettiin jatkuvaan käyttöön. Ehkä minussa oli jokin muuttunut?
Jäin uudelleen äitiyslomalle vuonna 2007. Äitiysloma aika meni ilman oireiluja, mutta en siltikään vielä osannut yhdistää oireita mahdollisesti työperäiseksi. Aloitin keikkatyöt äitiysloman jälkeen vuonna 2008.
Toukokuussa 2008 tuli epäily lateksihanskojen aiheuttamasta kutinasta kasvoilla hammaslääkärissä ja kesäkuussa 2008 allerginen reaktio peukalon haavan ompelun yhteydessä, epäily puuduteaine allergiasta. Elokuussa 2008 hammaslääkäripuudutuksen jälkeen tuli pyörryttävä olo, tykyttelyä ja kasvot lehahtivat punaisiksi sekä kaulalle ja poskelle tuli urtikariapaukamia. Kummallista, miksi tulen niin monelle asialle allergiseksi? En ymmärtänyt.
2010 sain allergisen reaktion kodeiinista. Taas.
Vuonna 2011 alkoi nivelkivut vaivata. Ehkä se johtui vuosia takaperin sattuneen ratsastus onnettomuudesta? Nytkö "vanhat vammat" alkavat vaivata, kun minulla on ikää just 30. Vanhuutta kohti hei! Mutta, että kolmekymppisenä jo?!😱
Nivelkipujen vuoksi polveni tähystettiin ja todettiin että nivelet ovat erittäin hyvässä kunnossa! Tehtiin vasemman lonkan magneettitutkimus, eikä siinäkään ollut poikkeavaa. Toimenpiteiden yhteydessä sain allergisen reaktion Ketoriinista. TAAS!
Sitten punkteerattiin poskionteloita, kun ne olivat tulleet riesakseni myös. Minulle jopa suunniteltiin FESS toimenpidettä, jossa poskionteloita avarrettaisi. Nenäsumutetta meni purkkitolkulla ja tukossa olin silti. Allergiatutkimuksia tehtiin niin paljon, että kädet meinasivat testatessa loppua kesken.
Nyt alkoi tulla vahvaa tuntumaa, että nämä oireeni ovat työperäisiä. Pitkillä lomilla palauduin edes vähän, mutta töissä oireita tuli vaan ja alkoi jäätävät päänsäryt. Huoh. Olisinpa silloin tajunnut, että pahempaa vaan on tulossa. Mutta minä yritin ja sinnittelin, tajuamatta, että jotain peruuttamatonta on tapahtumassa.
Sairastin rajun flunssan helmikuussa 2012, jossa kuumeilin viisi päivää: korvatulehdus, poskiontelon tulehdus ja keuhkoputken tulehdus. Sen jälkeen oli kuivaa yskää, ykskaks tukehduttavaa tunnetta. Aivan kuin joku olisi ajanut ylitseni. Paranin kyllä taudista, mutta sitten alkoi töissä ollessani oireet pahentua. Päänsäryt lisääntyivät, keuhkon vasen alalohko tuntui aina "kipeälle", ahtauden tunnetta oli rinnassa ja hengittämisen "tunsi", rasituksen sieto muuttui täyteen nollaan. Töistä tullessani en jaksanut mitään enkä kyllä muutoinkaan. En palautunut mistään ja entiselle kilpaurheilijalle tämähän oli jäätävä järkytys. Alkoi ruokahaluttomuus, vatsan turvottelu, pahoinvointi, korvien vihlominen ja ne vuotivat kokoajan, poskiontelo oireita, kuivaa ja osittain märkäeritettä poskionteloista valui nieluun. Töissä oli rytmihäiriöitä ja vilunväreitä.
Huhtikuussa 2012 sain anafylaksian kesken työpäivän, ilmeisesti päärynästä. Työkaverini kuljetti minut työpaikaltani kirurgiselta osastolta ensiapuun. Anafylaksia, jota seurasi seuraavan päivän kovempi jälkireaktio.
Kesäkuussa 2012 tulin kesänloman jälkeen töihin ja minulle sanottiin, että osastolla oli vesivahinko. Ehdin olla töissä noin 20 minuuttia ja jouduin lähtemään ensiapuun, anafylaksia. Mitä minulle tapahtuu!
Kirurgisen osaston remontin vuoksi menin työkokeiluun sisätautiosastolle viikko tuon anafylaksian jälkeen. Ehdin jakaa lääkkeitä muutaman minuutin, kunnes alkoi henkeä ahdistamaan. Vein yhden lääkkeen potilashuoneeseen, kunnes tuntui, että tukehdun. Kävelin hätäpäissäni kirurgiselle osastolle, josta hoitajakollegat ohjasivat minut ensiapuun. Anafylaksia. Rajumpi kuin aiempi. Ja taas sairaslomaa...
Sairaslomallani edellisestä anafylaksiasta yrittäessä toipuessa lähdin käyttämään lastani Varkauden sairaalassa ensiavun tiloissa.
Tuo päivä oli 9.7.2012, joka muutti päiväni, muutti elämäni..
Pelkästään sairaalaan sisälle meno aiheutti vaikean anafylaktisen reaktion, joka eteni rajuun keuhkopöhöön saakka. Hetki, jolloin tunsin kuoleman käyneen hyvin lähellä. Ilman hoitajakollega ystävääni tuskin olisin tässä.
Taistelin hengestäni, itkin, miksi minä, jolla on pienet lapset. En saa edes sanottua hyvästejä kenellekään, koska en voinut puhua. Minuun koski, ihan helvetillisesti rintaan. Tuntui, etten tajunnut mitä tapahtuu. Ympärillä häärii ihmisiä, mutta minä yritin vain hengittää. Tuntui, että tukehdun. Pieneksi hetkeksi vaivuin johonkin ihanaan tilaan ja katsoin tilannetta yläpuolelta itseäni hoidettavan ja mietin, miten ihanaa kun ei koske. Tänne minä jään, vaikka rakkaitani en saa hyvästellä. Pakko. En kestä sitä tuskaa.
Havahduin tästä ihanasta tunteesta siihen kun hoitajakollegani takoi naamaani ja huusi: "Minun käsiin sinä et kuole!" Mietin, että olisin mielelläni hänet häivyttänyt siitä pois. Anna minun mennä, anelin mielessäni. Mutta en kuollut. Fyysisesti. Henkisesti taisin käydä lähellä kuolemaa myös.
yliopistolliseen sairaalaan. Seuraavana päivänä pääsin kotiin, valkoiset shortsini veren tahrimina, pää pyörällä, itku kurkussa. Itkin päiviä sitä tunnetta, mitä olin kokenut. Miten ihmeen ohut oikeasti on elämän ja kuoleman raja? Sinut voidaan tempaista toiselle puolelle aivan liian äkkiä. Miten voin elää tämän kanssa?
Jouduin pitkälle sairaslomalle. Nyt minulle sanottiin, että sairaalaan minulla ei ole asiaa. Enkä siellä koskaan enää käynyt. Uusi sairaala kaupunkiimme valmistui maaliskuussa 2021.
 |
| Syntyi SURVIVOR, joka ikuistaa kädessäni. Olen selviytyjä. |
Uusissa työkokeiluissa vielä muutama anafylaksia. Elimistöni oli kokenut kovia ja tuntui, että se on niin herkillä, etten kestä mitään, missään. Nyt vuosien päästäkin olen hyvin herkkä kaikelle. Paikoissa, joissa on mitään sisäilmassa, joka elimistöni ärsyttää, oireet tulevat erittäin nopeasti ja erittäin vahvoina. Koskaan tosin ei selvinnyt, mikä oireeni aiheuttavat. Kukaan lääkäri ei uskaltanut altistaa minua millekään tai testailla. Ammattitaudiksi tämä ei myös mennyt, koska minulla on astma ja minun olisi pitänyt pystyä tekemään PEF mittaukset sairaalassa tuon järkyttävän eloonjäämis- kamppailun jälkeen. No, en mennyt tekemään PEF mittauksia.
Noin vuoden jälkeen kaikkien altistumisten jälkeen poskiontelot parantuivat, jatkuva tunne kipeäksi tulemisesta hävisi. Mutta nivelkivut jäivät sekä myös elimistöni aktivoitui uusille sairauksille.
Kommentit