Kaksosten päivä

💓💓

Minulla voisi olla kaksoset, jos toinen vauva olisi selvinnyt loppuun saakka. Minulla voisi olla kaksoissisko, jos sisarukseni ei olisi kuollut äitini mahaan.

Elettiin vuotta 2006. Olimme ex-mieheni kanssa puhuneet, että toinen lapsi voi tulla jos tulee, mutta sitä ei mitenkään yritetä. Ehkäisyä ei kuitenkaan kokonaisesti lopetettu. 

Esikoisellamme alkoi olla astman oireita ja vietimme enemmän ja vähemmän aikaa KYS:ssa lastenosastolla. Hän oli aloittanut juuri perhepäivähoidossa, joten kaikki taudit kiersivät meilläkin. 

Tunsin tutut oireet alkuraskauteen ja kävin ostamassa raskaustestin. Positiivinen. Alkoi voimakas ällötys ja kuvotus varsinkin aamuisin. Esikoisen kanssa olimme sairaalassa ja minua ällötti, etoi. En voinut syödä mitään. Suklaata pienen palan silloin tällöin. Laihduin paljon. 

Jouluaattona ilmoitimme ruokapöydässä mummoille, että seuraavaksi vuodeksi tarvitsemme uuden tuolin pöydän ympärille :) Emme siinä vaiheessa vielä tienneet, että vatsassani asui kaksi vauvaa yhden sijaan.

Uuden vuoden jälkeen palailin töihin täysin raskausoirein, etovassa olossani. Ilmeisesti tämä vuodenaika oli ollut monelle muullekin varsin otollinen, koska osastollamme lasta odotti kolme sairaanhoitajaa, osaston gynekologi ja sairaanhoitajia muilta osastoilta. Suurimmalla osalla laskettu aika elo-syyskuussa 2007. Esimies pyöritteli päätään työvoimapulan vuoksi. Vaapuimme kuin kirurgin sanojen mukaan Muumimammat. Kirurgi sanoi syövänsä hatullisen sontaa, mikäli en synnyttäisi poikalasta. Sen mallinen kuulemma vatsani oli.

Oloni oli erilainen kuin esikoispoikaani odottaessa. Vatsakin pömpötti turvotustaan erilailla. Yksi päivä töissä aloin vuotamaan rusehtavanveristä vuotoa(rv 7-8). Kävin gynekologian polilla ja kysyin hoitajilta, voisivatko he katsoa, onko siellä jotain ongelmia masu asukillani. 

Tuttu kätilö ultrasi ja sanoi, että hänen pitää pyytää lääkäri. Sykkeeni nousi 130 ja pelko nousi kurkkuuni. Pelotti. Mitä minun Minille on tapahtunut? 

Tuttu lääkäri tuli. Kysyin, mikä vikana? Luulen, ettei se ollut vain kysymys, vaan ennemminkin huudahdus. Lääkäri näytti ultraa ja sanoi, että täällä ei ole vain yksi vauva vaan kaksi. Kaksi pientä sydäntä sykkii. Ovat eri pusseissaan. 

😱😱😱 TÄH?!Minut valtasi järkytys. Miten voi olla kaksi vauvaa, kun emme edes lopettaneet ehkäisyä. Esikoinen on vajaa kaksi vuotta. Minä joudun hullujen huoneelle. Silmissäni vilisi Hiacen pikkubussi, josta mätettäisiin vauvakaukaloita kuin liukuhihnalta. Mihin minä laitan kaikki lapset? Onko kolmosten rattaita, kun esikoinen on vielä niin pieni. Kuka hoitaa vauvat? Miten pärjään kotona kaikkien lasten kanssa? Katsoin ultrakuvaa ja kiroilin. Kiroilin ääneen kaikki kirosanat jotka tiesin. 

Lähdin itkuisena kotiin, miten minä pärjään. Olin myös itselleni todella vihainen. Miten voin ajatella näin. On ihmisiä, jotka eivät saa lapsia ikinä! Ja minä olen siitä harmissani, että minä saan kaksoset pienen lapsen lisäksi. Miten voin olla näin kiittämätön!

Kotona itkin. En saanut heti sanottua mitään. Kakistelin kurkustani, että niitä on kaksi! Ex-mieheni tuumasi vaan että aijaa. Hän oli rauhallinen ja jopa ilahtunut. Mietin mielessäni, että helppohan sinun on sanoa. Sinä olet  maksimissaan kaksi viikkoa isyyslomalla ja sitten olen yksin kolmen pienen lapsen kanssa päivät. Olin ollut vain yhden kanssa, jolle pystyin antamaan jakamattoman huomioni. Miten voisin antaa nyt huomiota esikoiselle tarpeeksi? Ja miten käteni riittävät yhtä aikaa kaikkeen?

Ajatukseen alkoi pikkuhiljaa tottua ja huomasin, että kyllä asiat järjestyvät. Aloin katsella kaksosten rattaita ja miettimään käytännönjärjestelyitä vauvojemme syntyyn. Olin niin haltioissani, me saadaan lapsia. Mikä onni ja ilo 💓💓

Ostimme omakotitalon ex-mieheni kanssa ja isäni teki remonttia hänen kanssaan. Iskästä oli valtava apu! 
Teimme vanhasta autotallista, joka kylläkin sittemmin oli muutettu toimistoksi, käynnin sisäkautta, josta tulisi makuuhuoneemme. Olisi riittävästi tilaa pienokaisille. Mahani turposi kuin pullataikina! Miten iso olisinkaan loppuraskaudesta!😆

Tuli rv 12 normaali ultra. Lääkäri teki ultran, koska kyseessä oli kaksoisraskaus. Lääkäri sanoi ultrattuaan pitkään, että tiedätkö, hänellä on huonoja uutisia. Taas jotain, mietin. Mitä taas on tapahtunut! 😔

Toisen vauvan sydänääniä ei näy ja toinen vauvoista oli kasvanut isommaksi.  

Kyyneleet valuivat vuolaasti.  En saanut mitään sanottua. Minun lapseni on kuollut minun kohtuuni. Miksi? Mitä tein väärin? Miten toisen lapsen käy? Miksi minulla ei ollut verenvuotoa lainkaan? Mihin se toinen vauva häviää vai tuleeko se synnytyksessä sitten esille? Tämä on minulle rangaistus, kun järkytyin kaksoisraskaudesta. Siitäs saat, kun olit niin kiittämätön. Näin ajattelin. 

Alkoi 27 viikkoinen piina. Joka mahan nipistyksellä olin kauhuissani. Nytkö hänkin on kuollut. Tai kun liikkeet alkoivat tuntua,hetken liikkumatomuudesta jo säikähdin ja tökin mahaani.Vessassa käydessäni joka kerta katsoin, onko verta paperissa. Lisäksi mieltäni painoi syyllisyys ajatuksistani. 

Raskaus päättyi 38+5 viikolla kun tuo leijona tyttömme syntyi. Tulinen, suloinen ja temperamenttinen pippurini 😍 Kaksoissisarta ei ikinä löytynyt. Lääkäri sanoi, että voi olla, että se on imeytynyt takaisin verenkiertoon. Kuulosti kummalta. Kuollut vauva näkyi ultrassa vielä rv 24  ja vauvan sydän sykki ensimmäisellä ultrakerralla. Miten ihminen voi siitä takaisin imeytyä? Noh, ikinä häntä ei nähty tai saatu selville, missä hän on. Olisiko jossain istukan mukana tullut verihyytymien seassa?

Entä muuten ole tavannut tuota kirurgiakaan, jolle voisin sonnan syöttää. Tyttö lapsi siellä masussa oli. 

Minua hävettää myöntää, että järkytyin kaksoisraskaudesta. Minä olen aina ajatellut, että on lahja saada lapsi. Niitä ei tehdä. Olen erityisen onnellinen ja kiitollinen siitä, että olen saanut etuoikeuden olla äiti. Minä suren niiden ihmisten puolesta, jotka eivät saa lapsia. Jos Suomessa olisi laillista sijaiskohdun käyttö, varmasti soisin lapsettomuudesta kärsivälle etenkin ystävälle tai läheiselle kohtuni käytön. Olisin valmis auttamaan ihmisiä siinä vaikeassa prosessissa. Elämä ei ole tasapuolinen antaessaan lapsia. Olen työssäni ollut avustamassa abortteihin meneviä naisia, kerta toisensa jälkeen. Olen nähnyt pariskuntia, jotka haluaisivat lapsia ja joita itse pitäisin mahtavina vanhempina, mutta joille tuota suurta lahjaa ei ole suotu.

En ole varsinaisesti osannut olla surullinen toisen vauvan menetyksestä, koska kuitenkin toinen edes heistä syntyi. Olin äärettömän kiitollinen hänestä. Ja minulla oli jo esikoinen. Oliko minulla oikeuttakaan surra toisen lapsen menetystä? Toki monesti mietin, millainen hän olisi. Olisiko hän ollut tyttö myös..olisiko hän yhtä temperamenttinen kun siskonsa...olisiko he kuin paita ja peppu...

Näitä samoja myös mietin oman sisareni kohdalla, olisiko hän minun näköiseni jne.

Minä olen kiitollinen siitä, mitä minulla on.❤